Lukemisesta

Luin teininä tosi paljon, opiskeluaikoina lähinnä tenttikirjoja ja työelämän parina ekana vuotena en juuri yhtään. Nyt lukuinto on löytänyt minut e-lukulaitteen muodossa.

Tällä hetkellä poikani on sen verran pieni, että hän pitää kirjojen päällä istumisesta, kansien syömisestä ja sivujen repimisestä. Siitä huolimatta jompi kumpi meistä vanhemmista lukee hänelle joka päivä, vähintään iltasadun.

Kuten 110 prosenttia kaikista vanhemmista, myös minä toivon poikani innostuvan lukemisesta ja erityisesti kirjoista. Tähän voin varmasti vaikuttaa ostamalla fyysisiä kirjoja kotiin, viemällä poikaa kirjastoon ja lukemalla hänelle paljon iltasatuja. Mutta mitä minun pitää tehdä missäkin vaiheessa?

Olisi sääli, jos poikani ei saisi kirjoista samanlaisia kiksejä kuin itse saan. Olisi harmi, jos häntä ei kiinnostaisikaan samat kirjat kuin minua. Pelkään, että hänestä kasvaa oma itsenäinen yksilö, joka ei olekaan kaikista asioista kanssani samaa mieltä eikä innostu kaikesta samalla tavalla kuin minä. Se olisi kammottavaa.

Miten ohjaan hänet lukemaan Sinuhen oikea-aikaisesti (itse onnistuin kolmannella yrittämällä)? Kuinka saan hänet tarttumaan 1400-sivuiseen Monte-Criston kreiviin? Onnistunko kannustamaan hänet jatkamaan Puhdistuksessa yli puolen välin?

Ehkä kuitenkin yritän lukea hänelle niin paljon kuin jaksan. En voi kuin toivoa, että hän on kahlannut maailmankirjallisuuden klassikot läpi ennen hänen ensimmäistä Stanley Cupiaan.

Puhelimen käytöstä

 Poika innostuu joka kerta, kun otan kännykän esiin. Innostuminen ei vaadi puhelimen olemista päällä. Keittiöpsykologian ylidosenttina olen tullut siihen tulokseen, että yksi päätekijä innostumisee on se, että hän näkee minut liian usein räpläämässä puhelinta innostuneena. Kai se menee matkimisen puolelle (voisihan tuo jätkä matkia syömisinnokkuuttanikin, mutta siitä joku toinen kerta).

Maailman väsynein kielikuva väittää kännykän olevan aikuisten tutti. En tiedä, mitä se tarkoittaa, koska meidän lapsi ei koskaan oppinut tutille. Joka tapauksessa, itse kikkailen puhelimella liian usein, täysin turhaan ja pelottavan pitkään. Twitter, Facebook, WhatsApp, LinkedIn, verkkopankki, meili, Hesari, Yle ja Instagram heikentävät keskittymistäni enemmän kuin päivittäinen meditaationi onnistuu sitä parantamaan.

Niin vaikeaa kuin puhelimesta vieroittuminen olisikin, en tahdo sitä. Vaikka tunnen olevani koukussa, on tämä vielä kevyttä kamaa oikeiden ongelmien rinnalla. Huume-, alkoholi- ja peliriippuvuudet tuhoavat elämiä koronaakin tehokkaammin. Jos minun pitää riippuvuuteni valita, otan kännykkäni ilomielin esiin ja alan plärätä Twitteriä sen sijaan että tykittäisin ”herskaa” suoneen.

Miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan poikaan? Ei mitään hajua. Varmaan samalla tavalla kuin syömiseni, urheiluni ja kirjojen lukemiseni. Se tulee olemaan osa jokapäiväistä elämää.

Hyvin menee, mutta menkööt

Onnellisuuden ”salaisuus” on kuulemma se, että onnistuu pitämään tavoitteet mahdollisimman matalalla. Ihanan yksinkertaista! Koska olen kuitenkin aivan omanlaiseni lumihiutale, niin onnellisuuteeni ei perustu pelkästään mataliin odotuksiin. Tajusin tänään, kuinka oma onnellisuuteni rakentuu sen mukaan, miltä tulevaisuuteni näyttää. Ja tällä hetkellä se näyttää lupaavalta.

Poika kehittyy kaikkien käyrien mukaan, ollaan koko perhe terveenä ja rahaa riittää leipomon leivän ostamiseen. Alhaisimmillaanhan riittäisi, että olisi rahaa leipään. Artesaanileipä on hieno juttu. Ja sitä on kiva ostaa. On mukava tajuta, että omaa onnellisuutta voi lisätä minimitason lisäksi näinkin nätillä kikkailulla.

Kaikillahan ei ole rahaa artesaanileipään. Eikä välttämättä leipäänkään. Paitsi jos uskomme sosiaalisen median leipäjonokeskusteluja, joissa keskituloiset suomalaiset jaksavat jonotella ulkona ilmaista leipää koko Kallion katsellessa.

Mutta siis joo, en yritä larpata köyhää työtöntä yksinhuoltajaa, koska meikämandoliinolla ei ole hajuakaan, kuinka rankkaa sellainen elämä on. Tuollaisessa tilanteessa tavoitteita tuskin kannattaa hilata alemmas eikä tulevaisuuskaan kovin ruusuiselta näytä, joten ehkä lopetan oman onnellisuusviisasteluni tähän ja menen syömään leipää.

Ensimmäinen päivä

Loma alkoi, eikä ole edes darraa. Nyt pitäisi nauttia perhe-elämästä, kun työkiireet jäävät kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi sivuun.

Kaikki neuvovat nauttimaan ajasta pienen lapsen kanssa. Tunnen itseni tyhmäksi joka kerta, kun saan tuon neuvon. Miksi neuvon antava henkilö kuvittelee, etten nauttisi ajasta lapseni kanssa. Minkä ihmeen takia muuten lapsia hankittaisi kuin että niistä voisi nauttia? Sata vuotta sitten tilanne oli eri. Silloin lapsia hankittiin, jotta oma vanhuus olisi turvattu. Nykyään voimme itse säästää oman vanhuutemme turvaamikseksi.

Modernissa hyvinvointivaltiossa lapsia hankitaan vain omaksi iloksi. Tai varmaan joissain parisuhteissa lapsia hankitaan vain toisen osapuolen iloksi. Kyynel sille kärsivälle osapuolelle.

Eli eli. Tarkoituksena on nauttia pojan seurasta seuraavan parin kuukauden ajan enemmän tai vähemmän kokoaikaisesti. Vastaavaa mahdollisuutta tuskin tulee näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Kesälomatkin tuppaavat olemaan maksimissaan neljä viikkoa.

Tänään ruokalistalla on peruna-pinaattivuoka.