Olen aina ollut mestari selittämään omat töppäykseni parhain päin - itselleni. Musta muuttuu sormia napauttamalla valkoiseksi. Kukaan muu ei näitä höpötyksiä ole koskaan ottanut tosissaan enkä ole niin odottanutkaan.
Lapsen kanssa itselleni valehtelu on noussut kokonaan uudelle tasolle. On kuin mieleni kävisi steroideilla, kun päätän toimia jossain asiassa toisin kuin olemme aiemmin sopineet.
Esimerkkinä ruokailu. Sääntömme sanoo, että lelut eivät kuulu ruokapöytään. Palikat, soittimet, nuket ja eläinhahmot saavat jäädä ympäri lattiaa, kun aterioimme. Tästä emme ole joustaneet. Sen sijaan, ruokapöytään on kuukausien saatossa eksynyt lusikka (jolla ei syödä), pakasterasia (jos ei syödä) ja erilaisia vihannespaloja (jotka lentävät lattialle).
Kaikki nämä hämäävät poikaamme niin, että hän erehtyy hotkaisemaan lusikallisen puuroa. Mutta leluja, ehei, niitä ei tule ruokapöytäämme.
Tänään söimme aasialaisia (?) kasviksia ja bulguria. Aikamoinen kulttuurien yhteentörmäys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti